TRAVEL WITH TIMO
Hotels
Cruises
Museums
Riika on aina hyvä idea!
Riika Latviassa on hyvä idea viikonloppulomalle. Lyhyt lento Helsingistä eikä ajomatka Tallinnastakaan ole kohtuuttoman pitkä. Riikassa hintataso on suomalaisittain edullinen, syöminen, juominen, yöpyminen, sisäänpääsymaksut ja ostokset sopivat kukkarolle.
Lue kokemuksiani Riian hotelleista ja museoista:
RSU Anatomy Museum
"Oppaamme kertoi meille, että usein kysytty kysymys on, että kun monessa kuolleena vastasyntyneen näytteessä on isojakin kasvaimia ja epämuodostumia, oliko niitä tuolloin 1920-luvulla enemmän kuin nykyään. Ei ollut, mutta siihen aikaan ei ollut mahdollisuuksia havaita poikkeamia ennen synnytystä." > LUE KOKO JUTTU
"Rakennuksen ekassa kerroksessa on perinteistä kauppahallitoimintaa kuten vihanneskaippa, juustomyyjä, leipäkauppa ja pamimomyymälä. Toisessa kerroksessa on food garden -tyyppisesti ruokakioskeja, baareja ja kahviloita tosi kivassa ympäristössä.
Parasta on kuitenkin se, että naapuruston asukkaat paitsi tiukasti halusivat hallin säilyvän, myös käyttävät sen palveluita aktiivisesti. Halli onkin hyvä paikka tarkkailla tavallisten riikalaisten arkipäivän elämää." > LUE KOKO JUTTU
Laima-suklaatehtaan museo (2019)
"Me kävelimme museoon vanhasta kaupungista. Kävelymatka on hyvä aloittaa Vapaudenpatsaan luota, josta on melko suora, noin puolentoista kilometrin kävelymatka. Matkalle osuu iso ortodoksikirkko, useita kahvilakonditorioita ja paikallisten kauppoja. Pienellä reitiltä poikkeamisella reitille osuu myös iso kauppakeskus Galleria Riga." >LUE KOKO JUTTU
Tallink Hotel Riga
"Tallink Hotel Riga -hotellissa on 256 eri kokoluokan huonetta. Minä majoitun deluxe-huoneessa, johon saa lisävuoteen ilman, että huone menee tukkoon. Huone, niinkuin koko hotellikin, on toimiva perusratkaisu. Ei erityisiä krumeluureja tai wow-elementtejä, mutta ei myöskään ärsyttäviä ei-toimivia yksityiskohtia. Hotellin aamiainen on hyvä perusaamiainen." > LUE KOKO JUTTU
Avalon Hotel (2019)
"Avalon-hotellin aamiaisbuffet on ällistyttävän hyvä, etenkin siihen nähden, että hotellissa on vain reilut sata huonetta. Aamiaistila on kaunis ja melko rauhallinen, etenkin jos mikään hotellissa yöpyvä isompi seurue ei tule aamiaiselle yhtä aikaa. Normaalin muna-pekoni-kasvikset -tarjonnan lisäksi olin vaikuttunut kala- ja salaattibuffetista." > LUE KOKO JUTTU >