top of page
  • Timo Kiviluoma

Visby-risteilyllä entisaikojen tunnelma


Visby, Sweden

Visby on ollut minulle aina olemassa. Jo lapsena kuulin vanhempien ihmisten puhuvan siitä unelmien kesäkohteena. En silloin oikein ymmärtänyt miksi. Kuitenkin nyt, kun Tallink Siljan viestintäosastolta kysyttiin, haluaisinko lähteä kokemaan Visbyn heidän kesäristeilyllään ja kirjoittaa siitä blogiini, en epäröinyt hetkeäkään.

Gotlanti on strategisesti hyvällä paikalla keskellä Itämerta. Se on saanut kärsiä vuosisatojen saatossa hyvästä sijainnistaan, valloittajat toisensa perään ovat tulleet saarelle ja yrittäneet ottaa sen väkisin haltuunsa. Visbyn kaupunki keskittyikin puolustamaan itseään ja rakensi jämäkän muurin turvakseen. Muuri on edelleenkin hyvin säilynyt, eikä sen sisäpuolelle ole juurikaan rakennettu edistyksen nimissä moderneja taloja. Sotaisasta menneisyydestä on jo aikaa, ja niin Gotlanti kuin koko Visbykin on saanut vaurastua rauhassa. Meritien strategiamerkityksen vähennyttyä on saaren suotuisa ilmasto ottanut paikkansa kehitystä ohjaavana tekijänä. Leudot talvet ja aurinkoiset kesät ovat nykyihmiselle houkutteleva yhdistelmä.

Visby, Almedalen
Visby, Sweden

Matkasimme Gotlantiin Helsingistä Silja Europalla. Vanha, mutta asiallisesti remontoitu laiva otti sisäänsä yli 2000 eläkeläistä ja lapsiperhettä. Lapsiperheitä houkuttelee Gotlannissa Kneippbyn, Peppi Pitkätossun kesämaa ja vesipuisto. Eläkeläisiä taas houkuttelee vaihtelunhalu; Tukholman ja Tallinnan risteilyjä on jo takana monta. Risteilyn matkustajaprofiili oli niin erikoinen, että alkuun siihen kiinnitti huomioita. Tallinnasta mukaan tuli enemmän nuoria aikuisia, joten ikärakenne hiukan tasaantui. Lapsiperhe- ja eläkeläispainotteisuudesta johtuen laivalla oli erittäin rauhallista koko ajan, eikä humalaisia näkynyt ollenkaan. Myös ravintoloiden viihdetarjonta on suunnattu eläkeläisille.

Visbyssä pääsimme maihin aikataulusta myöhässä, mutta kun aikaa kaupungissa olemiseen on selvästi enemmän kuin Tukholman risteilyllä, ei viivästys haitannut. Satamasta on noin puolentoista kilometrin kävelymatka vanhaan kaupunkiin, mikä hyvässä säässä tasaista rantaa pitkin ei tuota vaikeuksia normaalikuntoiselle. Itse Visbyn vanhassa kaupungissa on paljon ylä- ja alamäkia ja kadut on päällystetty nupukivillä. Nupukivillä käveleminen on yllättävän raskasta, enkä lähtisi lastenrattaiden kanssa vanhaan kaupunkiin.

Kävimme iltapäivällä risteilyn ohessa myytävällä oheisretkellä. Me valitsimme retken, jossa ensin ajettiin bussilla kaupungin ulkopuolelle katsomaan maisemia kuuluisalta Högklint-jyrkänteeltä, ja sen jälkeen palattiin Almedaleniin, kasvitieteelliseen puutarhaan sekä Tuomiokirkon ympäristöön. Retki vei meidät kohteisiin, joihin emme olisi muuten menneet, mutta retken opas ja toiminnallinen toteutus olivat heikkoja.

Visby, Högklint

Visbyn-matkasta jäi hieman ristiriitaiset tunnelmat. Toisaalta tykkäsin kovasti Visbystä ja risteilyn kesto oli sopiva. Myös humalaisten puuttuminen oli plussaa. Ei-niin-kivoja juttuja olivat ostamamme lisäretken osittainen epäonnistuminen sekä laivalla tapahtuvan ruokailun osittain kaoottinen tunnelma. Buffet-ruokailuun kannattaa aina varustautua pitkällä pinnalla ja hyvillä hermoilla, mutta nyt niin illallisbuffet kuin aamiaisbuffetkin olivat hermostuttavia kokemuksia, joissa ruoasta nauttiminen jäi osittain sivuosaan. Jos mahdolllista, buukkaa itsellesi ja seurueellesi a la carte -ravintola ja ennenkaikkea aamiainen a la carte -ravintolassa. Uskon varustamon selvittävän pienet ongelmat, joten voin suositella risteilyä, eritoten, jos sinulla on itsekäveleviä alle kouluikäisiä lapsia.

Silja Europa risteilee Gotlantiin vain kuusi kertaa kesässä. Löydät lisää informaatiota asiasta TallinkSiljan nettisivuilta..

Vaikka matka toteutui yhteistyössä Tallink Siljan viestintäosaston kanssa, mielipiteeni ovat aina omiani eikä niitä voi ostaa.

bottom of page