travelwithtimo | Post

© 2015 - 2020 Timo Kiviluoma | Finland

  • Timo Kiviluoma

Mentonin sitruunafestivaalit 2020

Mentonin sitruunafestivaalit Ranskan Rivieralla on ällistyttävä tapahtuma. Sitruunan ympärille rakennettu lähes kolmeviikkoinen tapahtuma paraateineen ja valtavine installaatioineen. Tapahtuma on saanut alkunsa 1928 kun Mentonin päättäjät halusivat luoda jonkun talviajan tapahtuman. Teema löytyi läheltä, tapahtuma päätettiin luoda kuuluisan Mentonin sitruunan ympärille. Tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta ja nyt se on jo valtavissa mitoissa.

Menton sijaitsee Ranskan rannikolla Monacon ja Italian rajan välissä. Sinne pääsee niin Cannesista, Nizzasta kuin Monacostakin näppärästi paikallisjunalla. Paikallisjunajuna pysähtelee usein, mutta maisemat junan ikkunoista ovat huikeita niin vuorille kuin merellekin. Junalippu vuonna 2020 maksoi aikuiselle 5,50 € yhteen suuntaan. Tapahtumalippu Mentonin keskuspuistoon maksaa 12 € aikuiselta.


Minä lähdin Nizzasta aamupäivällä ja vietin Mentonissa muutaman tunnin. Lounaspaikat aukeavat vasta yhden aikoihin, joten hiukan myöhempi lähtöaika olisi mahdollistanut lounastamisenkin Mentonissa. Rautatieasemalta puistoon kävelin noin 10 minuutissa. Rantakin on siinä lähellä, joskin festivaalien aikaan rantakadulle on rakennettu oikeastaan koko merinäkymän peittävä katsomorakennelma. En osunut paikalle paraatiaikaan, mutta installaatioissa riitti katsottavaa. Teräskehikoiden ympärille ja puiston puihin sekä nurmikoille oli luotu vaikka mitä sitruunasta. Vuonna 2020 teemana oli festivaalit ympäri maailmaa.

Menton ei ehkä talvella ole paikka, jossa yöpyisin, mutta päiväretki Nizzasta oli kiva. Ja kun on Nizzassa karnevaalien aikaan, voi säätää menoaan Mentoniin Nizzan Karnevaalien aikataulun mukaan.


Mentonin sitruunafestivaalit - Fête du Citron -nettisivut